lauantai 13. tammikuuta 2018

Nukkekoti edistyy..

Joulun jälkeen sain halkoni kotiin ja pääsin työstämään huoneita. Vihdoinkin!!




Aloitin siis lattioista. Ylimmässä kerroksessa "kivilattia" on tehty kanamunakennosta, liimasta, maalista ja jostain yleistäyte aineesta, jonka löysin Puuilosta. Kahteen alempaan tulee lautalattia, jonka tein ihan Minimaailmasta tilaamastani "laudasta".
Tässä sitten valmiit kolme kerrosta. Alimmaiseen teen hieman erilaisen tilan, joten se jää vielä odottamaan ulkomuotoaan.










Tähän väliin sitten tein keskikerrokseen oman tulipesän ja jo aiemmin valmistuneelle ompelukoneelle pöydän. Molemmat on tehty kartongista, liimasta, narusta, pitsistä ja maalista. Jokunen vanha koru ja matkamuistokin päätyi näihin töihin =) Näitä värkkäilin odotellessani lampuja, jotka sitten pikapuoliin saapuivatkin.
Ja seuraavaksi seuraa pieni videopätkä kovan sähköuurastuksen jälkeen =)
Korjaus äskeiseen, tekniikan ihmeenä en saa videota pyörimään, joten kuvat saavat tähän hätään riittää =)