keskiviikko 30. toukokuuta 2018

The Fairy and the Mermaid

Alimmassa kerroksessa asustelee keiju ja merenneito, jolla on lampi yhteys avomereen. Täällä onkin reilusti yksityiskohtia ja kuvassa tuntuu että ne hieman sekoittuvat, pyrin kuitenkin laittamaan kuvia, joista saisi tolkkua.









Sitten hieman vaihe kuvia "lammesta"..
 Runko on siis foliota, joka on päällystetty fimo massa. Näin sai juuri sen mallisen ja kokoisen kuin tölliin mahtui.

 Sitten akryylimaalia pintaan ja ilme muuttuu heti.

 Mukaan halusin simpukankuorista tehdyn vesiputouksen ja lampi on viimeistelty pienillä simpukoilla ja "sammaleella".


 Sitten lisättiin "vesi". Tämä on siis resiiniä, samaa jota käytin noidan kammion rohdoksiin ja mm. aivojen säilöntänesteeseen. Ensimmäinen resiini kerros lisätty ja kalakin siellä jo uiskentelee.

 Ja lopullinen tuotos. Värjäsin hieman resiiniä vihreällä, sillä halusin lammen olevan enemmän "metsälampimainen". En myöskään halunnut pohjan näkyvän, sillä lopputuloksen piti näyttää "pohjattomalta". =) Tätä härpäkettä oli mielenkiintoinen tehdä ja olenkin siihen melko tyytyväinen.

Tässä vielä kokonaisuus kuvattuna tähänastisena. Sitten alkaa katon sisustaminen..

The vampire

Toiseksi alimpana fantasia puussani asustaa voodoota harrastava verellä ja lihalla elävä vampyyri. Loitsuminen käynnissä...


Voodoo nukkejen rakennus hylly on tehty ohueasta puuviilusta, pahvista, pitsistä ja kulmat ovat metallisia valokuvakehyjsen koristekulmia. Edessä näkyvä pöytä ja tuoli on Minimaailmasta ostettua kamaa.

Sieltä löytyy sitten tekeillään olevan nuken lisäksi muutama jo "käytetty" henkilö...


Valitettavasti tekeminen on niin vienyt mennessään etten ole paljoakaan ottanut vaihe kuvia näpertelyn lomassa. Yksi löytyy tästä ladysta..


Pakko myöntää että tämän huoneen inspiraation lähteenä ja ideapankkina on toiminut jonkin verran tv-sarja Penny Dreadful. Ne jotka ovat seuranneet löytävät yhtäläisyyksiä.. =)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

The Prinsessa

Noidan kammion alapuolella asustaa Prinsessa. Hän odottaa Prinssiään nyt ja aina. Morsiuspuku on valmiina kuninkaallisille häille. Siinä odotellessa voi kuitenkin juoda kupillisen teetä ja syödä palan kakkua.



Prinsessalta löytyy myös parveke, jossa on pieni teeastiasto ja muutama ruusu...

torstai 22. helmikuuta 2018

The Noita

Noidan kammio alkaa olla viittä vaille valmis ja nyt seuraakin pläjäys tästä =)
Halusin rakentaa kaksi pääelementtiä huoneeseen, pöydän, jossa juomien puuhailu on käynnissä ja hylly, jossa jo valmiit liuokset majailevat.

Pöytä kasassa ja nyt päälliset.



Sitten hylly.


Aivot saivat resiinistä nesteensä.




Talosta on kyllä hankala saada hyviä kuvia tuossa valaistuksessa. Toivottavasti edes pieni osa välittyy tunnelmasta ruudun toiselle puolelle. =)